Vuoden Baarimestari 2008 ratkaistu!

2008-08-28


Vuoden Baarimestari 2008 ratkaistu!
Vuoden Baarimestari 2008 ratkaistu!

Onnittelemme ylpeänä meidän pääopettajaamme ja virkaveljeämme Johannes Kinchiä Vuoden Baarimestari 2008 -tittelistä. Hän voitti flair-lajin, jossa on tarkoitus tarjota tuomarille ja yleisölle paras show, pullojen, lasien ja tietysti tehokkuuden avulla.

Kilpailun voittamisesta on melkein tullut perinne Johannekselle. Kolmella voitolla senioriluokassa ja yhdellä junioriluokassa hän voi totuuden nimessä sanoa olevansa yksi Ruotsin ehdottomasti parhaimmista baarimestareista.

- Siitä tulee vain hauskempaa vuosi vuodelta, mutta kilpailu myös kovenee, hän sanoo.

Grand Hôtelin Fredrik Lindfors voitti kilpailun klassisessa tyylissä, jossa kilpaillaan eleganssilla ja tyylillä.

- Tuntuu suurelta, makeelta, sanoo 21-vuotias GT:lle ja jatkaa: - Menet sinne ja kilpailet kollegoita vastaan joilla on monen vuoden työelämäkokemus, jotka ovat erittäin kokeneita kilpailutilanteissa, joten tämä on huippuhauskaa.

 

Fredrik ja Johannes saavat nyt edustaa Ruotsia MM-kisoissa jotka pidetään Puerto Ricossa lokakuussa. (teksti on lainattu GT:stä)


 

 

Läs fler nyheter
Tarvitsetko lisätietoja?

Soita +358 50 54 99 700 nyt!