Johannes Kinch

Vuonna 2001 Johannes aloitti työskentelemisen baarimestarina Engelen-pubissa ja yökerhossa Kolingenilla, Gamla stanissa, Tukholmassa. Seuraavana vuonna hän sai työpaikan tähtiravintolassa Tantrassa, Tukholmassa, samalla kun hän opiskeli kasvatustiedettä ja hankki kaikki ravintola-alalle tarvittavat opettajakriteerit EBS:n opettajaohjelmasta. Talvella 2002 hän aloitti työskentelemisen opettajan avustajana EBS:llä. Kesän aikana hän teki työtä avustavana opettajana EBS:llä Kreikassa.

Vuosina 2002 – 2003 hän oli vasta valmistuneena opettajana valmis opettamaan omien avustajien avulla Tukholmassa. Samaan aikaan hän työskenteli baarimanagerina Nordic Light Hotelissa ja Nordic Sea Hotelissa.

Johannes liittyi SBG:hen vuonna 2003 ja alkoi kilpailla kansainvälisesti. Samalla hänestä tuli EBS:n pääopettaja Kreikassa. Siihen aikaan hän teki myös työtä baarimestarina Sthlm Kök o Barissa.

Vuonna 2004 hän osallistui ensimmäiseen kilpailuunsa – TGI Friday´s Open Flair Competitioniin – ja voitti! Samana vuonna hän sijoittui kolmanneksi Mr JJs Flair Competitionissa Norjan Bergenissä. Seuraavana vuonna hänestä tuli Ruotsin juniorimestari Flairissa.

Kun hän vuonna 2006 osallistui Ruotsin mestaruuskisoihin, hänestä tuli Ruotsin mestari ja samana vuonna hänestä tuli myös Pohjoismaiden mestari, kun hän voitti Havanna Club Grand Prix Flair-kilpailun. Ateenan MM-kisoissa, Kreikassa, hän sijoittui kolmanneksi.

Hän teki lisätyötä Café Operassa Tukholmassa vuonna 2007, ennen kuin hänet nimitettiin johtajaksi uuteen Fellows-yökerhoon Stureplanilla. Taas kerran hänestä tuli Ruotsin Flair-mestari ja MM-kisoissa Thaimaassa hän eteni finaaliin. Johannes osallistui vielä kahteen kilpailuun sinä vuonna. Mr JJs Flair Competitionissa hän sijoittui toiseksi ja Skyy Vodka Global Flair Challengessa, Kööpenhaminassa, hän eteni finaaliin.

Vuoden 2008 aikana Johanneksesta tuli Ruotsin Flair-mestari, kolmannen kerran peräkkäin. Hän hankki voiton TGI Friday´sin 10-vuotisjuhlien Flair Competitionissa Oslossa. Marraskuussa 2008 hän sijoittui myös kolmanneksi MM-kisoissa Puerto Ricossa.

Johannes työskentelee nykyään pääopettajana EBS:n baarimestarikeskuksessa Tukholmassa.

Katso lisää Staffs
Lataa meidän tietopaketti

ILMAINEN kurssi opas & Info paketti

Nimi:
Sähköposti:
Puhelin:
Emme anna tietojasi kolmannelle osapuolelle.
Privacy Policy

ILMAINEN kurssi opas & Info paketti

Lataa meidän tietopaketti

Emme anna tietojasi kolmannelle osapuolelle.
Privacy Policy