Lisa Bergström

OPETTAJA KOS

Lisa kävi EBS:n baarimestarikoulutuksen Kosin saarella Kreikassa vuonna 2007. Siitä lähtien hän on työskennellyt baarimestarina aina välillä yliopisto-opintojensa ohella. Lisa opiskelee matkailuohjelmaa Kalmarin yliopistossa (Linné-yliopistossa) Ruotsissa.

Syksyllä 2007 hän aloitti työnteon Palace-nimisessä yökerhossa Kalmarissa, joka on yksi Ruotsin suurimmista yökerhoista. Samana vuonna hän sai myös tarjouksen lähteä kilpailemaan flair-kilpailussa tarjoilijatarfestivaalissa Saksan Stuttgartissa. Lisa sijoittui neljänneksi.

Tämä oli alku onnistuneelle flairing-uralle. Sen kevään aikana hän esiintyi flair-showssa Ruotsin mestaruuskisoissa Göteborgissa ja sai tuomaristolta pyynnön osallistua myös seuraavana vuonna.

Kesällä 2008 Lisa lähti Kosille ja teki työtä baarimestarina Skandinaavisessa yökerhossa – Club Upstairsissa. Seuraavana syksynä hän piti toisen flair-shown yökerhossa Tukholmassa ja sai kutsun Restaurant Awards 2008:iin Grand Hotelissa Tukholmassa.

Vuoden 2009 keväällä hän oli vaihto-oppilaana Sloveniassa, keskittyen matkailu- ja vierailutoimialaan. Kesän aikana hän työskenteli cocktailbaarissa Byttan-nimisessä ravintolassa/yökerhossa Kalmarissa, Ruotsissa.

Syyskuussa hänestä tuli yksi niistä kymmenestä erityisesti valituista skandinaavisista baarimestarinaisista jotka saivat tilaisuuden vierailla Cointreaun tislaamossa, Ranskan Angers´ssa. Sen jälkeen hänestä tuli Cointreaun suurlähettiläs.

Lokakuussa hän matkusti Bangkokiin, Thaimaahan, toista vaihto-oppilas-ohjelmaa varten. Tämän lukukauden aikana hän työskenteli Flow Cocktailsin kanssa ja seisoi baaritiskinn takana erilaisten tapahtumien yhteydessä. Ensimmäinen tapahtuma oli Louis Vuittonille Makaossa, toinen Mercedes Benzille Ban Suanissa ja näiden lisäksi Lisa oli mukana parissa tapahtumassa Bangkokissa, Fashion TV:lle ja Grey Gooselle. Hän työskenteli myös eräissä häissä Intiassa.

Nykyään Lisa työskentelee EBS:n baarimestariohjaajana Phuketissa, Thaimaassa, ja Kosilla heinäkuussa vuonna 2010.

Katso lisää Staffs